torstai 28. joulukuuta 2017

Lisa Hilton - Maestra

Aiemman raskaan self-help opuksen jälkeen on kiva ottaa käsiin jotain vähän kevyempää. En tosin
tiennyt että mistä tämä kertoo mutta kannesta ja nimestä päätellen on luvassa jotain kevyttä.

Tässä kirjassa on taidejuttuja, posh-tyttömäisyyttä ja varsin graafista seksiä (Jee!). Täytyy sanoa että en useinkaan kuuntele tämän tyylisiä kirjoja enkä ollut aiemmin ehkä kertaakaan kuullut äänikirjassa (poislukien pari erityisesti siihen tehtyä äänikirjaa joista ei ole blogipostausta) tälläisiä naisille kerrottuja seksitarinoita - en osaa sanoa onko ne nyt mitenkään erityisen hyviä mutta täytyy sanoa että en sulje pois sitäkään mahdollisuutta että haaruksissa tuntui.

En ole itse mikään muotimies joten en ehkä ymmärrä ihan kaikkia hienouksia mitä tämä protagonisti callgirl hommissa tienaamilla rahoillaan ostelee. Jotain Vuittoneita ja shampanjaa tässä kuitenkin rumien miesten kanssa hankituilla rahoilla ostetaan. Tämän lisäksi kirjassa on kuitenkin hauskasti ja mielenkiintoisesti kuvattu - ainakin minulle - syvällisen kuuloinen taidekauppajännitystarina.

Oikein odotan että pääsen kuuntelemaan tätä lisää. Tässä on melkein kaikkea; ainakin seksiä, taideteoksia ja shampanjaa.

Lukija on tämän tyylin kirjoista tuttu, hän on lukijana hyvä ja selkeä-ääninen. Lukijalla on tunnistettava oma sointu luennassaan ja se saa aikaan hyviä odotuksia. Teksti on sujuvaa joskaan en noita posh osia ymmärrä, mutta se kertoo enemmän minusta kuin kirjasta.  Ennakkopisteet ehkä odotettua isommat.

Ennakkopisteet: 4/5
Pituus: 10h 26min
Linkki: https://kirja.elisa.fi/aanikirja/maestra
Lukija: Outi Vuoriranta









sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Kimmo Takanen - Murra tunnelukkosi

Tämä äänikirja on jatkoa huippusuositulle Tunne lukkosi kirjalle. En ole valitettavasti ehtinyt 
koskaan lukea sitä alkuosaa joten jää arvailtavaksi kuinka hyvä se on.

Osallistuin menneen avioeroni jälkeen suomalaiseen eroseminaariin (joka muuten on ihan saatanan hyvä juttu, suosittelen!) ja siellä joku puhui tästä ensimmiäsestä kirjasta. Keskustelimmekin aiheesta ja puhuimme erilaisista tunnelukoista joita meillä kaikilla luultavasti enemmän tai vähemmän on. Kirja tuntuu aika ... osuvalta ja se koskettaa ainakin minua syvästi. En osaa sanoa onko tämä nyt suorastaan läpimurtoyritys, mutta hyvältä tämä vaikuttaa.

Lukija on hyvä ja tekniikka sujuva. Ääni miellyttävä ja aiheeseen sopiva. Kirja on valitettavan lyhyt, mutta sitä suuremmalla syyllä luultavasti kannattaakin kuunnella useasti. Kirjaan liittyy jotain paperilla tehtäviä joita voi äänikirjan omistaja katsoa netistäkin koodilla.

Ennakkopisteet: 4/5
Pituus: 5h55min
Lukija: Kimmo Takanen
Linkki: https://kirja.elisa.fi/aanikirja/murra-tunnelukkosi-tyosta-tunteet-toimi-toisin

Keskitunnelmia

Jos tämä kirja ei olisi sisällöllisesti näin hyvä niin tämä kirjoitustyyli vituttaisi. En tiedä tuleeko toistojen määrä yhtä ärsyttävänä myös paperiversiossa vai onko tämä vain lukutyylin vika, mutta minua ärsyttää suunnattomasti kappaleissa olevat toistot. "Koska xx on yy niin voi olla Z. Usein xxx on yy ja Z koska Å. On tavallista että Z ja Y ovat X:ssä." 

Gnn... hyvä kirja silti.


Ensimmäisen osan arvostelu löytyy täältä: http://kuuntelussa.blogspot.fi/2018/03/kimmo-takanen-tunne-lukkosi.html

Uudelleen kuuntelu 4/2018

Tämä tuli ajankohtaiseksi taas kun kuuntelin vastikään sen alkuperäisen, ensimmäisen osan. Uskoisin saavani tästä enemmän irti nyt kun tiedän mitä ensimmiäsessä opuksessa puhuttiin. 

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Jo Nesbo - Veritimantit

Toinen Harry Hole dekkari vähään aikaan. Ajattelin että kuuntelen nämä pois kuleksimasta ja tilaa
viemästä ja mietin sen jälkeen mitä järkevää kuuntelen.

Mutta ei nämä nyt ihan niin kevyitä ja huonoja ole kuin ajattelin ja alan jo tietyllä tavalla pitää tästä "häri huulesta". Ilmeisesti näitä dekkareiden päähahmoja pitää tehdä jotenkin viallisiksi aina? Tämä on juoppo ja meinaa lentää koko ajan pois poliisivoimista.

Tällä kertaa Harry ratkoo sarjamurhaajan arvoitusta joka jättää jälkeensä merkilllisiä pentagrammitimantteja. Ei huono.

Lukija on loistava Jukka Pitkänen ja ääntämys on selkeä ja näihin dekkareihin sopiva.

Nopeus: 1.5x
Pituus:  16h 52min
Linkki: https://kirja.elisa.fi/aanikirja/veritimantit
Ennakkopisteet: 3.5/5

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Liane Moriarty - Hyvä aviomies

Voi saatana taas mihin mä oon ryhtynyt. Tässä on sama lukijakin kuin näissä muissa naistenkirjoissa
joten kevyt henkisen oksennuksen maku on suussa koko ajan. Ei sillä, saattaa tää vielä osoittautua ihan kohtuulliseksi mutta ennakkoon en pidätä henkeäni.

Kaikki peruskliseet ja jutut. Ilmeisesti brittikirja koska kannessa on Sun lehden mainoskritiikki."Loistava, kutkuttava, jännittävä..."

Joo no, joo kohtuullisesti kirjoitettu ja hyvin luettu. Ei ole lukijan vika että tää on tämmöistä mämmiä.

Ennakkopisteet: 2 4/5
Pituus: 11h 56min
Linkki: https://kirja.elisa.fi/aanikirja/hyva-aviomies

p.s. Tää näyttää olevan tarjouksessakin. Jos tykkää tälläisistä helpoista naisten kirjoista niin ehkä tää kannattaa hankkia.

Puolivälin keskitunnelmat

Joskus on hyvä toimia ennakkoajatuksiaan vastaan ja olla reilusti väärässä. Uskoisin että tämä ei sinällään ole naisten kirja ja joudun nostamaan arvosteluani melko reilustikin. En tiedä kolahtaako tämä vain jotenkin omiin kokemuksiini, mutta kirjoitustyylistään (tai lukutyylistään?) huolimatta tämä vaikuttaa pätevältä kirjalta. Jännitystä on ja aika erikoisiakin juonenkäänteitä.

Jos tää olisi elokuva niin sanoisin että toistaiseksi (hyvillä näyttelijöillä) sellanen vahva imdb 7.2.

Loppukaneetti

Tää oli itseasiassa ihan hauska. Annan nelosen.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Jo Nesbo - Aave

Näitä en ole tainnut hirveästi kuunnellakkaan vaikka niin luulin. Tämä lienee sellainen Harry  Hole
("Huule"?) dekkari josta kuulin jonkun puhuvan ja kehuvan näitä. Jää siis arvoituksesksi kuinka hyvä tämä on.

Tarjouslaarista ostettuna sopiva hyvä ja dekkareihin tottuneelle hyvä lukija, ääni on selkeä ja sopivan nopea (mutta mahdollsitaa nopeutuksen). Teksti on sujuvaa ja kaappaa mukaansa.

Ennakkopisteet: 3 4/5
Pituus: 19h 2min
Linkki: https://kirja.elisa.fi/aanikirja/aave
Lukija: Jukka Pitkänen

Jälkitunnelmat

Hei tää oli oikeasti ihan ok ja nostan pisteitä 4/5:een.


maanantai 4. joulukuuta 2017

Viktor E. Frankl - Man's search for meaning, an introdution to logotherapy

Aika mielenkiintoinen kirja pitkästä aikaa - tämä on esipuhe logoterapiaan. Olen pitkään jostain
lapsellisesta syystä yhdistänyt tämän logo "ohjelmointikieleen" (se kilppari ja left 90, forward 100, right 90 jne) ja siten jättänyt huomioimatta. Pyydän itseltäni anteeksi naiviuuttani.

Kirjailija on natsien keskitysleireiltä selvinnyt juutalainen joka kehitti terapian selviytymisensä perusteella. Kirjan alussa on kappale jossa kuvataan keskitysleireiltä selviämistä niiden tuhansien unohdettujen tavallisten ihmisten kannalta. Ei sankareita, ei pomoja, ei uhkarohkeita. Niitä joista me emme kuule.

Hyvä lukija, selkeä englantilainen ääntämys ja riittävän nopea lukutekniikka. Kirja on jo vanhempi suurmenestys, tämänkin luetun kappaleen esipuhe oli käsittääkseni vuodelta 1983.

"We who have come back - by the aid of many lucky chances or miracles, whatever one may choose to call them -  we know, the best of us did not return" - Viktor E. Frankl

Itkettää. Hyvä kirja tulossa.

Ennakkopisteet: 5/5
Pituus: 4h 42min
Nopeus: 1.2x
Linkki: https://www.amazon.com/Mans-Search-Meaning-Viktor-Frankl/dp/080701429X

In english

Tremendous book. Absolutely awesome. For some reason I have always associated Logotherapy to Logo "programming language" (that turtle -thing, forward 100, left 90, etc) but how wrong was I. Very.

Enough of me! This book is about Logotherapy, was written by nazi concentration camp survivor and has very moving story in the beginning about the people who survived. Not champions, not heroes, not leaders but about those thousands of who you never heard about. Very very moving, makes me wanna cry. 

Clear pronounciation, english accent and fast enough. Very easy and nice to listen. 

Prelistening points: 5/5
Length: 4h 42min
Speed: 1.2x
Link - see above.




perjantai 1. joulukuuta 2017

Elisa kirja - joulukalenteri

Nyt on taas melkein paras hetki hankkia halvalla äänikirjoja! Olen tuolta joulukalenterista vuosien varrella löytänyt monta hyvää helmeä joten tuota kannattaa seurailla ihan päivittäin. Tämän päiväinen kirja oli joku dekkari josta sit taas myöhemmin arvostelut.


p.s. ja huom, en saa tästä mitään tuloja tai edes demotallenteita, julkaisen äänikirjojen ilosta!