tiistai 30. kesäkuuta 2015

Lukulamppu.fi

Lukulamppu.fi:ssä oli myös aika näppäriä ohjeita äänikirjojen ystäville ja paljon minua paremmin kirjoitettuna(*).

Tässä esimerkiksi näppäriä ohjeita siihen miten aloittaa äänikirjoejn kuuntelu: "Mistä löytää äänikirjoja". Tuolla saattaa myös välillä olla mainintoja tarjouksista kuten esim nyt mainittu Peter Franzenin Samoilla silmillä. Elisakirjasta 8.90 - tästä.



(*) Mutta sepä ei tietysti merkkaa mitään koska minun mielipiteeni ovat parempia ja toistaiseksi puolueettomia.


maanantai 29. kesäkuuta 2015

Anthony Doerr - All the light we cannot see

Tämä kirja tuli listalleni Elisakirjan kesätarjousten myötä. Teos oli alennuksessa mutta vain e-kirjana ja kirjan arvostelun perusteella halusin tämän itselleni. Koska en löytänyt sitä suomenkielisenä hankin kirjan englanninkielisen version.

Käsittääkseni kirja kertoo toisen maailmansodan loppuvaiheista ja kerronta on ainakin alun perusteella todella mukaansa tempaavaa. Kirja on voittanut pulitzer palkkinon ja äänestetty vuoden 2014 parhaimmaksi kirjaksi ja oli myös New York Timesin best seller listalla #1. Kovat odotukset, toivottavasti lunastaa paikkansa.

Lukija/reader: Ei ainakaan kirjailija / not author
Pituus/Length: 16 h 5 min (easily doable with 1.5x)
Esiarvosana: 4/5






keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Brian Greene - The hidden reality

Tämän kirjan alakirjoituksena on "Parallel universes and the deep laws of the cosmos" - eli tiukkaa tiedesettiä on taas luvassa. Pidin aiemmin kuuntelemastani kirjasta The elegant universe kohtuullisesti, mutta nyt aloitettuani kuuntelemaan tätä muistankin etäisesti etten oikeastaan sittenkään, lopulta, pitänyt siitä.

Kirja kertoo siis rinnakkaistodellisuuksista ja säieteoriasta. Sinällään mielenkiintoista ja ehkä kuuluu minun kategorioimanani ryhmään yleistieto, mutta mulla onkin oudot kategoriat. Säieteoria ei valitettavasti vakuuta minua. Lukijana toimii kirjoittaja joten innostuneisuus ja paneutuneisuus kuuluu läpi eikä tarvitse pelätä sitä että huono lukija pilaa ennestään "huonon" aiheen.

Ennakkoarvosana 2/5
Kirjailija: Brian Greene
Lukija: Brian Greene
Pituus: 13h 49min

In english: Book about stringtheory and parallel universes. Author and reader are the same. Prelistening rating 2/5.

Post mortem: Kirja sai minut vihaamaan säieteoriaa entistä enemmän vaikka plussana täytyykin sanoa että kirjailijan innostuneisuus välittyy hyvin. Kun huomasin että kirja oli mennyt loppuun itsestään niin en jaksanut edes etsiä mihin se päättyi. Ehkä sitten myöhemmin lisää. 2/5






tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kuulokkeista

Tärkeänä tekijänä äänikirjoista nauttimiseen ovat tietysti kuulokkeet, ne päässähän sitä köpötellään pitkin katuja yhteensä satoja tunteja vuodessa.
Itse olen jo vuosien ajan pitänyt nappikuulokkeista - kunhan vain ensin löysin sopivat. Etenkin nappikuulokkeet ovat yksilöllinen valinta ja ennen hyvien löytämistä jouduin kokeilemaan läpi monet vaihtoehdot.

Erityisesti olen pitänyt Sonyn kuulokkeista ja nämä viimeksi hankkimani (29.95€) ovat erityisen hyvät paitsi siksi että ne sopivat hyvin korviini, niin myös siksi että niissä on handsfree toiminto ja samasta napista mistä normaalisti vastataan puheluun voi nyt pausettaa äänikirjan. Erittäin kätevää kun pitää nopeasti puhelinta kaivelematta yrittää kuulla mitä joku kanssakulkija sanoo.

Eli nykyiset kuulokkeeni ovat mallia SONY MDR-EX100P ja sopivat rouheisiin, miehekkäisiin korvakäytäviini kuin nakutetut. Näissä umpimallisissa nappikuulokkeissa on ollut minulle ongelmallista löytää juuri sellaiset sopivat, korvassa pysyvät mallit. Sonyn kuulokeosa on jämäkkä ja tarpeeksi pitkä että se pysyy korvassa.

Aiemmin kokeiltuja ja osaltani hylättyjä merkkejä ovat olleet mm.

  • Skullcandy
    • Tällä oli hyviä sonyn muotoilulla olevia malleja mutta hajosivat valitettavan nopeasti käytössäni.
  • Yamaha
    • Epämukavat
  • Bose
    • En muista - ei jatkoon
  •  aJays  
    • Nämä eivät pysyneet korvassa sisällä vaan tursuivat ulos pikkuhiljaa
  • Nokia lumia 920 mukana tulleet
    • Eivät pysyneet korvassa


Juhannustarjouksia Elisakirjassa

Jälleen elisan sisäpiiriläisiä hemmotellaan!
Itselleni mukana tarttuu ainakin tämä Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin.  6.90 € on ihan hyvä ja sopiva hinta. Katsotaan mitä sisältö tarjoaa.


p.s. Fuuuuuuu! Tämä olikiin kirja, ei äänikirja.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Andrew Roberts - Napoleon, A life

Poikkeuksellisen lyhyen kirjan jälkeen otan sekä poikkeuksellisen pitkän että muutenkin toisenlaisen
kirjan lukuun. Tämä on ilmeisesti jonkinnäköinen dokumentti napoleonista ennemminkin kuin elämänkerta vaikka se sitäkin on.

En ole kuunnellut/lukenut elämäni aikana kovin motnaa elämänkertaa, mutta ne mitkä olen lukenut ovat olleet vähintäänkin välttäviä. Tästä johtuen en usko että tämä massiivinen 32h pitkä teos menee hukkaan tai tuntuu pitkältä. Päinvastoin.

Englanninkielisille dokumentaarisille äänikirjoille tyypillisesti lukijana on joku hitaahko kaveri joten tätä voi hyvin kuunnella 1.7x nopeudella ja kohtuullisella englanninkielentaidolla.

Ennakkoarvosana: 3-4/5
Pituus: 32h 57min (nopeutettuna 20h+)

Edit 24.6.2015 : Välitunnelmia ennen ihan loppua. Tämä kirja on saanut kyllä minut ymmärtämään paljon lisää historiasta ja pituudestaan huolimatta on ollut hyvä kokemus. Nämä asiat olisi toki ollut hyvä tietää ennen matkustamista ranskaan, olisin osannut arvostaa tiettyjä paikkoja ihan toisella tavalla. Toulerie -  salamurhayritys jne. Kova jätkä kaikenkaikkiaan. Katsotaan pian mitä loppupisteiksi tulee.

Väliarvosana 4/5

Edit2 24.6.2015: Kirja päättyi ja aika sopivasti lähes tarkalleen 200 vuotta Waterloon taistelun jälkeen. Hieno kirja, hienoja elämyksiä. Loppuarvosana 4/5

p.s. For the english readers - please comment and contact me if you would like me to write my reviews on audiobooks in english.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Michael J. Fox - A funny thing happened on the way to the future

En muista mistä kuulin että Michael J. Fox on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan, mutta tässä se nyt on. Tämä luultavasti ei tosin ole se kirja mistä kuulin arvostelun, mutta ei tämäkään lyhykäisyydestään huolimatta kai huono ole.

Bloggauksen mennessä painoon olen kuunnellut kirjasta about puolet. Arvosana on siis kohtuullisen varmasti lopullinen.

Tässä lyhyessä kirjassa Michael kertoo mielenkiintoisia tapahtumia elämänsä varrelta hieman kuin opetusten muodossa. Ei huono. I like it, tää jätkä kuitenkin oli Dr Emmett Brownin opissa.

Arvosana: 4/5
Pituus: 1h 29min
Julkaisuvuosi: 2010

p.s. Tää on kyllä ihan liian lyhyt.

10.6. Jatkotunnelmat: Tää oli todella lyhyt eikä ehkä sisällä tarpeeksi materiaalia että tätä jaksaisi kuunnella toiste. Fine, but not awesome. 3/5


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Tarjouksia

Näkyy Elisa kirjassa olevan taas jotain kirjoja alennuksessa. Itselleni tarttui Tuomas Kyrön - Mielensäpahoittaja 4.90€. Suosittelen kuukausilaskupalvelun avaamista niin ei tarvitse joka kerta erikseen availla pankkitunnuksia.

Osta kirja täältä https://kirja.elisa.fi/aanikirja/mielensapahoittaja.

p.s. Olin jo aiemmin ostanut sen toisen saman sarjan kirjan joten oletan etukäteen että tämä oli hyvä ostos.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Alkuvuoden kuuntelut

Koska en rupea tätä blogia pitämään jälkikäteen niin luettelen tässä alkuvuodesta kuuntelemani äänikirjat.

15.5.2015 David Byrne - How music works 4/5 
10.5.2015 Chris Kyle - American sniper 3/5
8.5.2015 david cohen - what you need to know about body language 3/5 
23.4.2015 Norman Mailer - Naked and the dead 3/5 
21.4.2015 Jussi Valtonen - Siipien kantamat 3/5
15.4.2015 Jouni Hynynen - Rakkaudella Hynynen 3/5
27.3.2015 Brian Greene - Elegant universe 5/5
23.3.2015 David LInden - The compass of pleasure...
3.3.2015 Atul Gawand - Complications, Surgeon's notes on imperfect science 4/5 
24.2.2015 Waltari - viisi ässää ja muita kertomuksia 4/5
20.2.2015 Reijo mäki - Pahan suudelma 3/5
15.2.2015 *Feminista Jones -  push the button 3/5
14.2.2015 bryson - walk in the woods 4/5
11.2.2015 Gitomer - LIttle gold book of yes attitude 2/5
10.2.2015 Tolle - Realization of being 
6.2.2015 *Tolle - Stillness speaks 5/5
31.1.2015 Tolle - The journey into yourself 5/5!
30.1.2015 Tolle - Practicing the power of now 5/5 
29.1.2015 Tolle - In the presence of great mystery 5/5
28.1.2014 Tolle - Lasting happiness 5/5
27.1.2015 Tolle - living the liberated life  5/5
24.1.2015 Geoff Colvin - Talent is overrated - What really separates world class performers from everyone else 4/5
19.1.2015 Maria Kallio - Väärän jäljillä 3/5
10.1.2015 Wizard - Nicola Tesla  2.5/5 
5.1.2015 Jonas Johansson - Satavuotias joka karkasi ikkunasta tmv 4/5
1.1.2015 Scarcity; why having too little means so much 5/5 

Merkkasin värillisenä ne joita voi todella suositella itselleni myös toiseen kertaan kuunneltaviksi. Huutomerkillä tai tähdellä varustetut olen merkinnyt heti kuuntelun jälkeen uudelleen kuuntelun arvoisiksi.

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Jussi Valtonen - He eivät tiedä mitä tekevät

Olin tätä sekä Finlandiapalkinnon että arvostelujen perusteella miettinyt jo aiemmin täyteen hintaan, mutta nyt kun se oli Elisalla tarjouksessa tämä oli aivan pakko-ostos. 5.90€ äänikirjasta on oikein hyvä ja halpa hinta.

Tämä oli hetkeen ensimmäinen suomenkielinen proosateos ja täytyy sanoa että alun perusteella odotan tältä paljon. Tunnelma on ainakin näillä ihan alkumetreillä jotenkin samankaltainen kuin David Nichollsin sinällään erinomaisessa One Day (Eräänä päivänä) kirjassa jonka kuuntelin muutama kesä sitten. Kerronta on mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää.

Lukijana on mainioääninen ja taitava Jukka Pitkänen, siitä heti pienet lisäpisteet.

Ennakkopisteet: 4/5
Pituus: 25h 54min
Linkki: Elisakirja
Julkaisuvuosi: 2014

Jälkitunnelmat 9.6.2015:
Kirja on nyt kuunneltu ja täytyy sanoa että kyllä tämä oli hyvä kirja. En nosta pisteitä tuon korkeammalle mutta ehdottomasti parasta kotimaista mitä olen viime vuosina saanut kuunneltua. Kestää hyvin uudelleen kuuntelun ja herättää fiiliksiä, kirjan hahmoihin oli helppo samaistua.